Kuvagalleriasivulle

Ulkonäkö:

Turkin väri:

Punainen, joo on se punainen, no ei nyt ehkä ihan se Tizian, mikä oli toiveena, mutta punainen kuitenkin – niin ja varpaissa tietenkin vähän valkoista.

Silmät:

Anovat – ja hyvin nopeasti jopa syyllistävät, jos mitään ei näytä tapahtuvan – silloin, kun syöt jotain todella herkullista, tai no ainakin jotain herkullista  ... tai siis ainakin jotain ruokaa. Välillä tuntuu siltä, että nuo silmät vaistoavat sen, jos vaikka vain ajatteleekin  suuhun pantavaa.

Korvat:

Valppaasti koholla, kun jotain hauskaa tapahtuu. Tai surkeasti päätä myöten lurpallaan, kun naapurin kauhukaksikko (lue: bokseri ja ranskan bulldoggi) menevät ohi. Kuulo sen sijaan on uskomattoman valikoiva. Naksupussin rapsahdus tai jääkaapin oven hiljaisinkin narahdus saavat Fridan heräämään syvimmästä unesta – jopa yläkerran sängyn alta, mutta ”istu” käsky vierestä annettuna ei aina kolmannellakaan kerralla tuota mitään tulosta.

Häntä:

Iloisesti pystyyn ja kaarelle!

Tassut:

Aivan väsymättömät. 20 kilometrin patikkareissu takana ja isäntäväki reporankana, mutta Fridan tassut vaan kaipaisivat vähän vielä liikuntaa tällekin päivälle.

Runko:

Onpa siinä hassu sana, mutta Fridan runko on (ainakin täysin objektiivisen arvioijan eli siis allekirjoittaneen) mielestä uskomattoman kaunis ja hyvin muotoiltu.

Luonne:

Tempperamentti:

”Tahdon heti! Kaiken! Ja ilman mitään ehtoja!!!”.

Rohkeus:

Metsässä ja merellä rohkeuskäyrä on huipussaan. Jokainen mutka ja mäki on ylitettävä ensimmäisenä ja jokainen aalto kynnettävä mahdollisimman ulkona veneen keulassa. Toisaalta pimeässä pihalla voi pelkokäyrä vahvistua niin, että naapurin pihalla oleva multapussi saa aikaan murinaa, ja pahimmassa tapauksessa on tekeydyttävä mahdollisimman pieneksi, ettei multapussi vaan hyökkää päälle.

Älykkyys:

Välillä sitä hämmästelee, että onko siellä Fridan aivojen paikalla mitään muuta kuin kaksi kuivahtanutta hernettä, mutta silloin kun tämä tolleroinen todella haluaa jotain, niin se saattaa yllättää isäntäväkensä täydellisesti suunnitellulla huijauksella.

Sitkeys:

Tämä on sitten ihan oma juttunsa. Tollereiden sanotaan olevan melko lyhytjännitteisiä ja se tuntuu pitävän paikkansa myös Fridan kohdalla. Ainakaan koulutuksessa ei samaa juttua kannata montaa kertaa toistaa, sillä silloin tekemisestä häviää tekemisen ilo. Toisaalta, jos Frida haluaa jotain, se kyllä päihittää sitkeydessään isäntänsä ja emäntänsä (no emännän ainakin…)

Oppimishalu:

Kaikkeen uuteen suhtaudutaan varauksella, mutta jos naksuautomaatti on mukana niin opinnotkin sujuvat moitteettomasti.

Suuruudenhulluus:

Toisinaan Fridaa tuntuu vaivaavan varsinainen Napoleon kompleksi. Niin isoa puun karahkaa ei metsästä löydykään, etteikö sitä Fridan mielestä kannattaisi käydä kokeilemassa. Ennätys lienee Ruissalon Saarroniemen kärjessä oleva vanha lahoava lyhtypylväs, ja olisittepa vaan kuulleet sen ärinän, joka pölkylle oli annettava, kun se ei hievahtanutkaan. Ja reviirimerkit Frida tekee aina mahdollisimman korkealle ja näkyvälle paikalle – ja kolmella jalalla, totta kai.

Noutaminen:

Tää on se juttu – siis se maailman paras JUTTU. Damit tulevat maalta, mereltä, joesta ja järvestä. Fridan luonteella ne tulisivat kyllä ilmastakin, mutta painovoima ehtii hoitaa homman nopeammin. Mitä ryteikköisempi hakupaikka sitä parempi, mutta tasamaalta näköetäisyyden päähän heitetty dami saattaa sen sijaan saada aikaiseksi vain hännän heilautuksen ja moittivan katseen: ”C’mon vähän enemmän haastetta”.

Tollerikiljunta:

Tämän Frida on kehittänyt huippuunsa. Odotamme innolla sitä,  milloin tässä lajissa aletaan järjestää kilpailuja, sillä siinä Fridalla olisi takuuvarma menestys odotettavissa. Jos joku ei tiedä, mistä on kyse niin tervetuloa kuuntelemaan esimerkiksi silloin, kun olemme menossa autolla jonnekin hauskaan paikkaan kuten agilityharkkoihin. Jos vaan joskus keksisi, että miten se pilli otetaan pois sieltä koiran nenästä…. 

 

Katsokaa, nyt mä olen pystykorva.
Tollerilla on usein hyvin surumielinen katse, mutta tietäisittepä vain mitä mulla on mielessä.
Katsokaa häntääni, siinä vasta oiva tollauskone
Intohimoni ovat kepit. Koolla ei niin valiä, mutta tässä harjoittelen vasta ihan pikkukepillä
No oli se sittenkin ehkä liian pieni ;-(
Jaaha. Isännän olen jo opettanut heittämään keppejä, emännän hakemaan ruokakupin, mitäköhän opettaisin Lauralle?

Sivu julkaistu 25.9.2001